Suomen Laskuvarjokerho ry => Skydive Finland ry

SLK:n ensimmäinen logo.

Suomen Laskuvarjokerhon nimeksi muutetaan Skydive Finland.

SLK:n toinen logo.Nimenmuutoksen syy on kerhojen SLK ja ULK yhdistyminen. Sopimus yhteistoiminnasta antaa tietyt ehdot, jolla operatiivinen toiminta siirretään SLK:lle ja ULK jää perinneyhdistykseksi. Yksi näistä ehdoista on nimen vaihtaminen.

Sääntömuutos yhdistyksen nimen muuttamisesta Skydive Finland ry:ksi hyväksyttiin ensimmäisen kerran syyskokouksessa ja se käsitellään uudestaan kevätkokouksessa. 

Laskuvarjoseniorit toivottaa Skydive Finlandille menestystä sekä paljon hyviä ja turvallisia hyppyjä.

Muistellaan vielä Suomen Laskuvarjokerho ry:n alkuvaiheita.
 

, Suomen laskuvarjourheilun perustaja, oli nähnyt 1956 Ranskassa purjelennon MM-kisoissa laskuvarjohyppyjä ja hyppääjät kertoivat auliisti onnensa lähteestä. Pyrkivät ympäripuhumaan Kavon. Ja taisivatpa onnistuakin.

ILMAILUn päätoimittaja Esko Hatakkaa ja voi syyttää aiheellisesti kerhotoiminnan alkamisesta. Kavo oli kyhännyt lehteen laajan artikkelisarjan laskuvarjosta ja sen käytöstä sodassa ja rauhassa. Neljä numeroa täyttyi. Viimeisen tarinan otsikkona oli "Laskuvarjohypyt urheiluna". Viime lause kuului:"Ehkä vanhojen moottori- ja purjelennon harrastajien joukossa on muitakin, joiden mieleen välähtää ajatus: jos voisi aloittaa ilmailun harrastamisen uudestaan, vetäisi kenties laskuvarjo puoleensa".
Kohta soitteli Onni. "Meitä olisi täällä muutama, rupeat kai vetäjäksi?" Ja mihinkäs sitä itse puhumastaan pinteestä Kavo pääsi - silloin, kun se parasta oli.

SLK:n aktiivisia perustajajäseniä ovat mm Senior Skydiversin jäsenet ja Pekka Vainio.