Fööni ja Hangaari 29.9.2018


Helsingin uusi tuulitunneli, Fööni, aukeaa syyskuussa kauppakeskus Redissä.
29.9.2018 pidetään ensimmäiset 4-way kisat tunnelissa.
Illalla on bileet tuulitunnelilla samassa hengessä kuin Malmin pyöreellä keväällä 2017.

 

Bileet järjestää Föönin yhteydessä toimiva Hangaari Bar & Cafe. Osallistumismaksua pippaloihin ei ole. Myöskään ilmoittautumispakkoa ei ole, mutta olisi suotavaa, että ilmoittaudutte tapahtumaan facebookissa tai jotta osaamme varata sopivasti tervetuliaismaljoja. 

Hangaari on avoinna aamutunneile saakka. Tarjolla on suolaista purtavaa, erikoiskahveja ja virvoikkeita. Meillä on myös täydet anniskeluoikeudet.


Kisat tunnelilla alkavat klo 9:00 ja päättyvät klo 17:00. Palkintojen jako n. klo 21. Tervetuloa jo päivällä ihmettelemään, miltä 4-way hyppääminen tänä päivänä näyttää.


Ajatuksena on siis kutsua yhteen 80-luvulla tai sitä ennen aloittaneita hyppääjiä. Toki tuoreemmatkin tapaukset ovat tervetulleita.

Myös monille tuttu Kurt Gaebel on tulossa paikalle tapaamaan vanhoja tuttuja Suomesta. Kurtin toiveena oli tavata mahdollisimman paljon vanhemman kaartin suomalaisia heroja.

Terveisin Hangaarin yrittäjäkolmikko,
Jorma Löfgren, Pirre Löfgren ja Jaana Heino

 

Lauri Oksanen tutustumassa Fööniin 11.9.2018. Fööni ja Hangaari avattiin yleisölle 20.9.2018.

Föönikuvia myös 19.9.2018.

Maukka Väistö
Maukka Väistö
Maukka ja Lake tunnelissa.
Maukka ja Lake tunnelissa.